| In true dialogue, both sides are willing to change |
-Nhat Hanh
Sain hiljattain vastuullisuusjohtamisen sertifikaatin Helsingin yliopistolta. Olen aiemminkin opiskellut vastuullisuuden ja kestävän kehityksen opintoja vuonna 2012 mutta nyt kävin päivittämässä ja syventämässä osaamistani. Hauska ero, jonka huomaan vuonna 2012 suoritetun ja vuonna 2019 suoritetun opintojen välillä on, että nykyään kaikki tietävät, mistä puhutaan. Vielä 7 vuotta sitten kestävä kehitys ja vastuullisuus miellettiin hippien hommaksi ja huuhaaksi. Kauppiksessa tyypillisempiä valintoja olivat johtaminen tai laskentatoimi. Nyt vastuullisuus on kuitenkin vakavasti otettava puheenaihe, joka on mediassa päivittäin ja jonka yritykset ovat nostaneet strategiatyöhönsä.
Ilmastoratkaisujen on löydyttävä – se ei tule olemaan helppoa eikä se tule olemaan mukavaa mutta se on työ, joka on tehtävä
Vastuullisuustieteessä mielestäni tärkein asia on jatkuva tieteidenvälinen ja yhteiskunnan läpileikkaava keskustelu, joka koskettaa ihan jokaista. Keskustelutaitoja eli kuuntelemista ja puhumista kehittämällä, yhteistyöllä sekä me-hengellä voidaan löytää vaikka mitä ratkaisuja ympäristö- ja ilmasto-ongelmiin. Suomalaiselle sisulle olisikin mielestäni tilausta kansainväliselläkin tasolla: ilmastoratkaisujen on löydyttävä. Se ei tule olemaan helppoa eikä se etenkään tule olemaan mukavaa mutta se on työ, joka on tehtävä.
Tällä hetkellä keskustelutaidot näyttävät puuttuvan sekä kansalaisilta että heidän johtajiltaan. Jos päättäjät sekä Suomessa että kansainvälisesti ovat avoimessa konfliktissa keskenään ja tekevät ilmastoasioista politiikkaa, emme voi edes päästä tilanteeseen, jossa sisulle olisi käyttöä. Poliitikot ja valtionpäämiehet tekevät ilmastoasioista omalla esimerkillään hyvin hankalasti ymmärrettävän kokonaisuuden. Jos ylemmällä taholla on ilmiriita eikä keskustelusta tahdo tulla mitään, ei ole ihme, että kansankin rivit ovat ilmastoasioissa aivan levällään. Jotain mieltä kun on oltava, ja mielellään eri mieltä.
Katsoin televisiosta ruotsalaista talk showta, jossa vierailivat Michael Moore, Greta Thunberg sekä Stephen Pinker. Pinker on psykologi ja työskentelee Harvardin yliopistossa. Hän esitti mielenkiintoisen teorian – luontoarvot ovat aikanaan olleet oikeistolaisten porvarien ja konservatiivien tärkeimpiä arvoja. He ovat omistaneet maita ja mantuja ja pitäneet huolta siitä, että ympäristö on puhdas ja kaunis. Vasemmistolaiset työläiset ja liberaalit ovat samaan aikaan olleet kiireisiä vastustaessaan Vietnamin-sotaa, apartheidia ja AIDSia sekä puolustaessaan ihmisoikeuksia, naistenoikeuksia ja LGBT-oikeuksia. He heräsivät ympäristökysymyksiin vasta 1990-luvulle tultaessa. Yhtäkkiä laajat joukot vasemmistoliberaaleja alkoivat vaatia puhdasta ympäristöä. Oikeisto kavahti, eikä halunnut leimautua vasemmistolaiseksi. Tässä kävi siis todellinen poliittinen kämmi, ja kuin kuuma peruna, ympäristöteemat siirtyivät oikeistolta vasemmistolle.
En tunne Pinkerin tieteellistä uraa sen enempää mutta tuo ajatus jäi mietityttämään, ja se on vahvasti tunnistettavissa ilmastopolitiikkaa koskevassa argumentoinnissa. Perussuomalainen duunari, keskustalainen pohjalainen maanviljelijä tai Yhdysvaltoja, Venäjää tai Kiinaa johtavat valtionpäämiehet eivät halua leimautua ympäristön ystäviksi, vasemmistolaisiksi tai ”punavihervassareiksi”. Ympäristö on heille liian pehmeä arvo. On helppoa pitää mekkalaa lihansyönnistä, yksityisautoilusta tai vaikkapa aseista.
Toivottavasti puoluepolitiikka väistyisi suomalaisen sisun tieltä, ja valtiomme ylin johto tekisi aidosti vaikuttavia ja vastuullisia, planetaarisia valintoja ja muutoksia
Minä mielelläni äänestäisin sellaista henkilöä, joka aidosti edustaisi planeetalle parasta vaihtoehtoa. Ihailisin presidenttiä, joka samoilee metsissä, vaatii puhtaita energiamuotoja, edistää avoimuutta, siivoaa rantavesiä roskista, fillaroi työmatkat, tekee vapaaehtoistyötä, puolustaa heikomman oikeuksia, kokkaa kasvisruokaa ja lähtee kesällä reilaamaan Eurooppaan. Toivottavasti puoluepolitiikka väistyisi suomalaisen sisun tieltä, ja valtiomme ylin johto tekisi aidosti vaikuttavia ja vastuullisia, planetaarisia valintoja ja muutoksia.
Ihmisten pitäisi enemmän keskittyä kuuntelemisen ja keskustelemisen taidon kehittämiseen, olla empaattisia toisia kohtaan, ja perehtyä asioiden syy-seuraussuhteisiin. Yleinen ilmapiiri jopa tavallisten ystävysten kaveriporukoissa, työpaikoilla ja kouluissa tuntuu olevan se, että hyvin herkästi arvostellaan toisten valintoja mutta unohdetaan kysyä itseltä: mitä minä voisin tehdä toisin?
Ihminen tekee päivittäin tuhansia päätöksiä. Haastan sinut kysymään itseltäsi: mitä sinä voisit tänään tehdä toisin, planeetan hyväksi?
Pehmein arvoin viikonloppuun, sparkles with Tupuna